Matkan varrella kävimme nöyrtymässä Targetissa ja ostimme yhden matkalaukun lisää, koska rouvan maailman suurin samsonite painaa noin 50kg (kirotut outletit!) eikä herraväen laukku ole juurikaan kevyempi. Tämän päivän missiona olemme saaneet tutustua tietulleihin, niitä on ollut pahimmillaan kymmenen kilometrin välein ja rahaa on palanut enemmän kuin laki sallii kun joka portilla on pitänyt maksaa lunnaita. Toki onhan siinä varmasti säästettu ajallisesti vuorokausia ajoaikaa, joten ei se pahasta varmasti ole.
Maisemat ovat olleet tänäänkin kerrassaan huippuja, Washingtonista poistuimme puistotien kautta, eikä täällä NY:n pohjoispuolellakaan ole moitteen sijaa: kauniita kumpuja ja mukavia mutkia. Tien varsilla on kamalan paljon autojen alle jääneitä eläimiä: pesukarhuja, öttimöntiäisiä ja kauriita (ihan kaikkia biologiantunteja en pysynyt hereillä) eikä kukaan keräile niitä pois. Ihmeteltiin jo ääneenkin sitä, ettei tien reunoissa ole edes niitä harakka/varislaumoja pitämässä buffettia.
Tällä hetkellä painamme tuli hännän alla kohti JFK:n lentokenttää ja siellä odottelevaa hotellihuonetta. Tänä ehtoona täytyy kasata laukut uudelleen ja mahdollisesti hankkia vielä yksi matkalaukku lisää. Lisäksi olisi tosi kiva yllätys löytää passit ja lentoliput, ne on viikon aikana ajelehtineet milloin missäkin ja nyt en ole aivan varma siitä, missä ne viimeksi näin. Lento onneksi lähtee vasta huomenna kuuden jälkeen ehtoolla, joten siinä ajassahan ehtii vaikka ostaa uudet passit uusilla identiteeteillä. =)
Jälkeemme jätämme tänne kyllä kevään kauneimmillaan. Viikon kuluttua täällä on jo varmasti aivan eri näköistä kuin nyt, koska kylmä kausi on päättynyt pari päivää sitten ja puut lykkäävät täyttä höyryä silmuja ja maa alikaa ujosti vihertämään. Kasvojen punaisuudesta päätellen, mekin kuitenkin olemme saaneet himpun verran (liikaa) sitä kuuluisaa kevätaurinkoa. Huomiselle tosin NY:n on luvattu ukkoskuuroja iltapäiväksi - me emme näemmä pääse koskaan lähtemään sieltä ilman Ukko Ylijumalan vihoja, koska tämä on kolmas kerta New Yorkin lentokentällä ukkosessa.. Yrittääköhän kohtalo kertoa meille jotain?
Tämä on - ainakin tähän asti - ollut hieno loma. Aikaa ja rahaa olisi vain pitänyt olla enemmän. Me lähdimme tälle retkueelle huomattavasti kevyemmällä kassalla kuin edellisille, ja sen on kyllä huomannut.. Luottokortit alkaa kummallakin olemaan tapissa eikä käteistäkään enää juuri ole. Eilen jouduin jo turvautumaan työpaikan pankkikorttiin ATM:lla (paikallinen otto.) Mutta kotona saadaan taas painaa kuin pienet porsaat ympäripyöreää viikkoa ja vuorokautta, joten eiköhän me saada se sadan dollarin nosto kuitattua aika nopeasti. Ajallisesti täällä olisi kyllä riittänyt nähtävää paljon pidemmäksikin aikaa. Mainen osavaltio jäi tältä King-fanilta kokematta, mutta minä olen mennyt mt Gileadin vierestä - eli Musta Torni kummittelee jälleen tälläkin matkalla.. Meillä jokaisella on omat pienet poikkeavuutemme.
Juteltiin tuossa aiemmin, että jos vielä ikunakuunanakuna palataan tälle mantereelle niin sitten teemme sen pohjoisesta-etelään -reissun Marquettesta New Orleansiin. Mutta siihen saattaa palaa pari vuotta aikaa, koska tämä reissutahti on ollut jo kipeä, ja on hävettänyt sanoa lähipiirille, että me muuten mennään käväsemään jenkeissä. Matkailumaanahan tämä on aivan mahtava paikka, josta varmasti löytyy jokaiselle jotakin: Orleansin Bourbonstreet ja Las Vegas hulivileille, Key West ja Floridan aurinkorannat valohoitoa tarvitseville, pohjoisen erämaat ja kansallispuistot erähihhuleille ja Kansasin pellot kauneudesta pitäville. Ruoka on joka puolella tuttua ja tarjoillaan lautasilta, ihmiset ovat miellyttäviä ja kieli kohtalaisen tuttua, ja ainakin tällä hetkellä täällä on vielä kohtalaisen edullista olla ja syödä. Tietysti täältä puuttuvat euroopan vanhojen kaupunkien tunnelma ja historia, mutta jenkit ovat iloisesti välittämättä siitä.
***
Muutama tunti myöhemmin
***
Kymmenen kilometrin matkalle saa hyvinkin uppoamaan pari tuntia aikaa. Se oli sitten liikenteessä rauhallinen sunnuntai-ilta, eli joka paikka oli aivan tukossa. Prkl. Kyllähän täällä ollaan kohteliaita liikenteessä, suomalaiset olisivat varmasti laittaneet painit pystyyn joka risteyksessä ja kaistanvaihtotilanteessa - saattoi olla että minullakin teki mieli jo kääriä hihat ja heittäytyä sen kuudennentoista eteen kiilaavaan taksimiehen kurkkuun kiinni - mutta ehkä juuri siitä syystä minua ei tällä reissulla rattiin päästetty.
Ja kun vihdoin pääsimme hotellille, respa kylmän rauhallisesti ilmoitti, ettei meillä suinkaan ole huonevarausta tälle yölle. Hiphei, blondi oli sitten varannut yön tästä läävästä ensi kuun 21. päivälle. Tämän vuoksi minä aikoinani menin naimisiin mikrotukihenkilöni kanssa. Me kuitenkin saimme ilolla maksaa 104 taalaa plus verot siitä hyvästä, että vapaina oli ainoastaan tupakoivien huoneita kellarikerroksessa. Jotenkin nyt tuntuu, ettei tämä ilta mennyt ihan putkeen, emmekä me lennä kuukauden päästä uudestaan ihastelemaan tätä hotellia. Best Western on muuten sitten jenkeissä ihan motelli - ainoa säädyllinen BW-kokemus meillä on 66-reissusta Albublaablaasta, ja sekin hotelli taisi tuntua luksukselta kälyisten, homeelta haisevien ja pikkuötököitä kuhisevien tienvarsimotellien jälkeen.
Nyt on sitten huomisen ohjelma vielä auki. Kentällä pitäisi olla vähintään kolme tuntia ennen koneen lähtöä, auton palautus on tuossa parin kilometrin päässä (käytiin harjoittelemassa reittiä tässä illan ratoksi, kun ei täällä huoneessa iloksensa aikaa vietä) ja jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin herään viimeistään 6.30 jännittämään kotimatkaa. Eli meillä olisi ainakin muutama tunti aikaa seikkailla vielä täällä, mutta kun ei tuosta liikenteestä koskaan tiedä että mitä se meidän iloksemme vielä keksii ja toisaalta mulla on jo nyt äärimmäisen huono olo ja kuumetta pukkaa. Eli helmi päivä on vielä edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti